Ihminen on itsensä paras asiantuntija. Hämmästyttävän moni tietää sisimmässään mitä tulisi tehdä. Liikunnan pitää kuitenkin lähteä ihmisestä itsestään, ja jokaisen pitää tehdä vain sitä, mikä kiinnostaa. Ei ole haihattelua kokeilla erilaisia asioita.
Kaikessa tekemisessä voi olla syvempi mieli, jonka vain jokainen itse voi todeta. Ohjattu ryhmäliikunta voi sopia jollekulle, mutta se saattaa rajoittaa yksilöllistä vapautta. Nykyisin liikunta on jollakin tavalla joko -tai -asia. Liikuntaa harrastavat ne, jotka ovat fyysisesti lahjakkaita ja muut sitten jäävät sen ulkopuolelle.
Huippu-urheilun korostaminen on vääristänyt koko liikunnan. Tärkeintä olisi saada ne ihmiset liikkumaan, jotka eivät sitä tee. Olisikin korostettava mielekästä liikuntaa ja tekemistä mieluummin kuin pikajuoksua kieli vyön alla.
Koulu ja koti ovat äärimmäisen ratkaisevassa asemassa. Liikunnasta pitäisi tehdä iloinen asia eikä arvostelun kohde. Kaikki harrastukset ovat hyvästä. Jos rakastaa metsätöitä tai skeittaamista, niitä kannattaa tehdä, koska ne saattavat olla yksi tehokkaimmista menetelmistä hoitaa juuri sinun kehoa ja mieltä.
Liikunnan aloittamisessa tavoitteiden asettaminen alkaa halusta ja päättyy sitkeyteen. Joskus pääset vaikempien esteiden yli vain sitkeytesi turvin. Yli neljänkymmen vuoden iässä sitä yht^äkkiä tajuaa omien voimien ja kehon rajallisuuden.Todella monet -erityisesti naiset- vertailevat itseään ja omia suorituksiaan muihin. Ystävällä on litteämpi vatsa, työkaverilla on ohuemmat jalat ja opiskelukaveri jaksaa juosta 20 km jne.
Keskeisin tekijä omassa hyvinvoinnissamme on tasapaino. Voimme lukea kymmeniä kirjoja terveydestä ja liikunnasta, mutta muuos tapahtuu vain tekemällä ja käytännön harjoituksilla. Opetelessani uusia liikuntatapoja ja rutiineja ,pian huomasin jääneni postiivisesti "koukkuun" tähän uuteen elämäntapaan ja kaikiin niihin mahdollisuuksiin, joita liikunta minulle tarjosi.
